MAINOS

Käteviä vinkkejä matkakassan hallintaan

MAINOS -

Lomalla olo on monesti vuoden parasta aikaa ja sitä varten on useasti myös suuret odotukset. Lomakassaa voidaankin kerätä useita kuukausia ennen matkaa tai loman alkamista. Se taasen voi vaatia pitkää kituuttamista makaronilla ja ketsupilla. Matkakassan käyttö loman aikana kertoo kuitenkin parhaiten suhteestasi rahaan.

Jos lomakassasi menee nollille heti ensimmäisten päivien aikana, tällöin on hyvä tarkistaa suhde rahaan jo ennen matkalle lähtöä. Parhaiten lomasta kuitenkin selviää, kun tekee tarkan suunnitelman siitä, miten aikoo lomarahat käyttää. Jos taas kassaan ei ole kertynyt tarpeeksi sisältöä ennen matkaa, tällöin esimerkiksi pikavippi Vippi.fi -palvelusta voi tulla kyseeseen.

Suunnittele matka kunnolla

Lomakassan hallinta alkaa jo ennen kuin edes lomalle päästään. Tee kunnollinen suunnitelma siitä, mitä aiot lomasi aikana tehdä ja miten. Voit tutustua lukuisiin vaihtoehtoihin netissä ja saada sitä kautta hintatietoa. 

Etenkin suuret kuluerät, kuten lentoliput ja majoitus, kannattaa suunnitella hyvin. Vertaile tarjontaa ja yritä löytää mahdollisimman edullinen vaihtoehto, joka tyydyttää kaikki toiveesi. Jos matkustat puolison tai perheen kanssa, ota huomioon heidänkin toiveensa ja vaatimuksensa.

Netin vertailusivustot ovat oiva keino vertailla monen varaussivuston tarjontaa yhdellä kerralla. Tällä tavoin voit myös saada erikoisalennuksia, jotka ovat tarkoitettu pelkästään rekisteröityneille jäsenille.

Laske päivittäinen keskiarvobudjetti

Kun olet saanut suurimmat kuluerät pois päiväjärjestyksestä, voit alkaa miettimään päivittäistä lomakassaa. Huomioi kuitenkin se, että pienetkin maksut, kuten sisäänpääsymaksut, kaupunkien sisäinen/välinen matkustelu ja välipalat, voivat kumulatiivisesti kerääntyä loman lopussa huomattavan suureksi kulueräksi.  

Saat tietoa pääsymaksuista ja lippujen hinnoista netistä. Ravintolaillalliset ja muut ruokailut tulisi aina laskea erikseen yleisen hintatason mukaan. Varaa sen päälle aina hieman ilmavaraa, jos jokin maksaakin enemmän kuin odotit. Lisäksi varaudu taloudellisesti myös yllättäviin kuluihin, kuten sairastumisiin tai suunnitelman ulkopuolisiin retkiin. 

Ole realistinen odotuksiesi kanssa

Et välttämättä ehdi lomasi aikana tehdä kaikkea mitä haluaisit. Varaa mukaan muutama rennompi lomapäivä, jonka aikana ei juosta nähtävyydestä toiseen eikä aina tarvitse syödä kalliissa ravintoloissa. Hyvä tapa tasoittaa budjettia on pysähtymällä välistä ja alentaa hieman odotuksia. Tuttu hampurilaisravintola ei välttämättä ole huono idea myöskään lomalla. 

Ole avoin kaikkien lomalle osallistujien kanssa

Matkakassan hallinta onnistuu parhaiten vain silloin, kun rahasta puhutaan rehellisesti. Vaikka matkustaisit puolisosi seurassa, puhu aina kaikkien osallistujien kanssa jo etukäteen siitä, kuinka paljon rahaa on käytettävissä ja miten sitä aiotaan käyttää. Loman aikana on ikävää alkaa tappelemaan rahasta, jos toinen luulee sitä olevan enemmän kuin lopulta onkaan.

Matkaile edullisemmin

Jos matkakassaan ei ole kilahtanut tarpeeksi rahaa lähteä kauemmaksi lomailemaan, voit miettiä myös lähimatkailua. Monesti lähialueilla tai Suomen sisältä yleisestikin löytyy paljon mielenkiintoisia kohteita, jotka voivat tarjota suuriakin elämyksiä huomattavasti edullisemmalla hinnalla kuin ulkomaille matkustaessa. Se voi olla muun muassa vaeltelu kansallispuistossa tai telttailu leirintäalueilla.