10 vuotta sitten: Lehonsaaren elämänmakuinen kyläkirja valmistui, ja Amanda Ukonaho teki eläinten päitä
Kaksi kertaa kotinsa Uuksujärven rannalla hyvästellyt Ari Petäjä muisteli vuosikymmen sitten kokemuksiaan evakkolapsena: ”Sitä miettii, että minkähänlaista elämä olisi, jos olisi saatu jäädä”
10 vuotta sitten: Haapavetiset vierailivat ystävyyskaupunki Belomorskissa — Pakotteet näkyivät jo ruokakaupoissa, ja pojille opetettiin maanpuolustustaitoja
10 vuotta sitten: Hiihtäjäpatsas hyppäsi pyörän selkään, ja Yrittäjien juhlassa ennusteltiin verkkokaupan merkityksen kasvua
10 vuotta sitten Joona Meriläinen ja Oiva Ollila kannustivat naisiakin kuntosalille: ”Ei tarvitse pelätä, että kasvaisi järkyttäväksi liharekaksi”
10 vuotta sitten: Lasse Sarjassa oli ainesta mestarikokiksi, ja Rantakangas ei uskonut, että päivystystä olisi järkevää keskittää Ouluun
10 vuotta sitten: Fennovoiman ydinvoimalatyömaa käynnistyi, ja viimeinen aktivisti poistettiin puusta — Vesalla tahtoi mennä överiksi
10 vuotta sitten oli Sannan vuoro loistaa, ja vanhustenhoidon tila Paakkilanhovissa huolestutti omaisia
10 vuotta sitten: Humalojalla valmistauduttiin taisteluun, sillat oli jo miinoitettu ja piikkilankaa levitetty — 30 vuotta täyttäneessä toimintakeskuksessa tehtiin pitkiä työuria
10 vuotta sitten: Sotainvalidien Veljesliiton Haapaveden osaston taival päättyi, kaupunki suunnitteli uutta hoivakotia, ja lähimaksu tuli kauppoihin
10 vuotta sitten: Opistolle muutti ryhmä alaikäisiä turvapaikanhakijoita, ja Jantusille muutti Meininki
10 vuotta sitten: Pohjolan Ikkuna- ja KattoCenter kasvoi kovaa vauhtia, Irja Laitala täytti sata vuotta ja häirikkösusi ammuttiin
10 vuotta sitten: Jari-pappi kirjoitti historiallisen romaanin ja kirkkokuorolaiset vierailivat Unkarissa
10 vuotta sitten: Ahjolan päiväkodilla vietettiin puuhakasta yrittäjän päivää ja Karsikkaalla jumpattiin joukolla
Haapavedellä edelleen sähköttömiä talouksia, koskettaa 230 ihmistä – puuskat kaatoivat puita ja vaikeuttivat liikennettä
Joulurauhasta huolimatta Oulun poliisilaitoksen alueella tapeltiin ravintoloissa ja yksityisasunnoissa
Ensimmäiseksi kaupunkilaiseksi syntynyt mies nautti lapsuudesta Salmenniemellä: ”Minulla ei ollut koskaan tylsää, sillä ainakin kotoa löytyi leikkikaveri”
Ensimmäiseksi kaupunkilaiseksi syntynyt mies nautti lapsuudesta Salmenniemellä: ”Minulla ei ollut koskaan tylsää, sillä ainakin kotoa löytyi leikkikaveri”
Haapavedellä edelleen sähköttömiä talouksia, koskettaa 230 ihmistä – puuskat kaatoivat puita ja vaikeuttivat liikennettä
Katsastus hylätty - Näin vältät 100 euron uusintamaksun: 3 kriittisintä vikakohdetta ja niiden edullinen korjaus