Paikallisuutiset

Kalevalan päivän kantelekonsertissa kuullaan Oskari Merikannon Pasi Jääskeläiselle omistama unohduksissa ollut sävellys

Pasi Jääskeläinen (kuvassa keskellä) oli monipuolinen musiikin ammattilainen. Hänet tunnettiin kanteletaiturina, mutta hän myös perusti vuonna 1913 Suomalainen Operetti -ryhmän, joka lienee laatuaan maan ensimmäinen. Jääskeläisen ystäväpiiriin aikalaisista kuului muun muassa Oskari Merikanto, joka omisti kanteleaiheisen kappaleen ystävälleen. Kyseinen sävellys kuullaan tämänvuotisessa Kalevalan päivän konsertissa ReijoWaarasalissa 25. helmikuuta.
Pasi Jääskeläinen (kuvassa keskellä) oli monipuolinen musiikin ammattilainen. Hänet tunnettiin kanteletaiturina, mutta hän myös perusti vuonna 1913 Suomalainen Operetti -ryhmän, joka lienee laatuaan maan ensimmäinen. Jääskeläisen ystäväpiiriin aikalaisista kuului muun muassa Oskari Merikanto, joka omisti kanteleaiheisen kappaleen ystävälleen. Kyseinen sävellys kuullaan tämänvuotisessa Kalevalan päivän konsertissa ReijoWaarasalissa 25. helmikuuta. Kuva: Kirjastovirma

Kalevalan päivän konsertissa 25 helmikuuta Haapaveden Opistolla on mahdollisuus kuulla Oskari Merikannon (1868–1924) unohduksissa ollut sävellys, jonka hän on omistanut haapavetiselle kanteletaituri Pasi Jääskeläiselle. Sävellyksen nimi on Helkähdys kahdelle kanteleelle ja sen esittävät Lea Kukkala

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä