lauantai 6.3.2021 | 03:57
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Mielipide

Raili Heikkilä ja Tuulikki Paavola pohtivat mielipidekirjoituksessa, mitä voisimme tehdä kuntamme hyväksi?

La 20.2.2021 klo 06:00

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Kuten Haapavesi-lehdestä luimme, valmistelu hyvinvointialueiden perustamiseksi etenee. Valtakunnallisesti Kokoomuksen näkemyksenä on että sotea tehdään pimennossa ja suljetuin ovin. Tietoa saadaan vasta, kun asioita on jo valmiiksi suunniteltu, mutta alueiden vaikuttamismahdollisuudet ovat jääneet vähäisiksi.

Sote-uudistus on merkittävä uudistus, joka tulee koskemaan kaikkia kansalaisia. Onko uudistus toimiva, jää nähtäväksi, mutta perääntyä siitä ei enää voi. Onhan sitä tehty jo toista vaalikautta.

Sote-uudistuksen yhteydessä kuntien verotuloja siirretään valtiolle hyvinvointialueiden toiminnan rahoittamiseksi. Esityksen mukaan ansiotuloverotuksen muutokset toteutetaan nykyisen verojärjestelmän sisällä. Kaikkien kuntien kunnallisveroprosentteja alennetaan lokakuun 2020 arvion mukaan 13,26 prosenttiyksiköllä ja valtion verotusta vastaavasti kiristetään.

Näkökulma-kolumnissaan Kuntavaalit lähestyvät Päivi Ollila kaipasi konkreettisia ehdotuksia, millä tavoin kuntaa voitaisiin kehittää ja kuntataloutta hoitaa. On hyvä huomio.

Viitaten vielä soteen, mitä meille jää huolehdittavaksi ja millä sen rahoitamme: lakisääteisiä asioita ovat koulutus- ja varhaiskasvatusasiat, lisäksi jää kaupungille kuuluvat tiestöt ja ympäristöt, asuminen, erilaiset kulttuuri- ja virkistyspalvelut, liikuntapalvelut ja muu harrastustoiminta sekä elinkeinotoimi ja sen palvelut.

Tärkeimpänä asiana on pitää huolta yrittäjistä ja heidän menestymisestään ja uusien halusta tulla Haapavedelle: yrittäjyyteen kannustaminen, yrityskulttuurin ja yritysten näkyvyyden parantaminen, paikallisten yritysten huomioiminen hankinnoissa ja kilpailutuksissa aina kun se on mahdollista.

Pienyritysten toimintaympäristöjen kehittäminen ja tietoliikenneyhteyksien parantaminen on asioita mitä yritykset tarvitsevat. Näitä asioita on mahdollista kehittää hankkeilla ja niin on jo tehtykin, mutta lisää tarvitaan.

Hankerahoituksien avulla voi kehittää yrityksiä ja kaupunkia. Yritykset voivat saada tukea mm. investointeihin, investointien toteutettavuustutkimuksiin, yrityksen perustamiseen tai liiketoiminnan uudistamiseen, kokeilutukea uuden yritystoiminnan aloittamiseen liittyvään kokeiluun sekä osaamisen kehittämiseen. Tukia voi hakea Pohjois-Pohjanmaan maaseutuosaston Maaseuturahastolta vuoden 2021 loppuun saakka jatkuvasti.

Laajakaistoille on myös luvassa rahoitusta elvytysvaroista, tämä haku aukeaa myöhemmin. Sopii hyvin Siikaverkko-esiselvityshankkeen jatkoksi.

Yleishyödyllisiin investointi- ja kehittämishankkeisiin voi hakea rahoitusta julkiset ja yksityiset toimijatahot, kuten kyläyhdistykset, urheiluseurat ym.

Rahoituksia voi hakea eri rakennerahastojen kautta Pohjois-Pohjanmaan liitolta, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen Maaseuturahastolta sekä Keskipiste Leaderilä.

Raili Heikkilä ja Tuulikki Paavola

Haapaveden Kokoomus ry.

#

Kommentoi 0 Kommenttia

Kommentointi on vain tilaajille.

Juttua ei ole vielä kommentoitu.