torstai 22.10.2020 | 00:42
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Mielipide

Antti Rantakankaan tukijoukkojen muistokirjoitus: Antti oli todellinen Keskustan luottopelaaja

Ma 16.12.2019 klo 13:34

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Kansanedustajamme Antti Rantakangas oli syntynyt Pulkkilassa 1964 ja menehtyi äkillisesti Helsingissä perjantaina 22. marraskuuta. Vieläkään emme tahdo ymmärtää, että hän on poissa. Lennokas askel ja jämäkkä kädenpuristus ovat nyt hiipuneet. Jäämme kaikki hänet tunteneet syvästi kaipaamaan. Suurimman menetyksen kokivat hänen läheiset, vaimo ja kolme tytärtä. Lohduttakoon heitä tieto siitä laajasta arvostuksesta, jota Antti nautti. Häntä voi kuvailla sanoilla lämminhenkisyys, iloisuus, määrätietoisuus, ahkeruus ja ihmisläheisyys. Itse asiassa, nämä ovat piirteitä, jotka kuuluvat myös keskustalaisuuteen.

Antti oli maakuntien mies. Pohjois-Pohjanmaa oli hänelle rakas kotiseutu, jonka eteen hän vaikutti vuosikymmenten ajan aluksi keskustanuorissa ja myöhemmin puolueen piirin puheenjohtajana 1992–2003 sekä puolueen varapuheenjohtajana 2003–2010. Maakuntaliiton puheenjohtajana hän toimi vuosina 1993–2000. Pulkkilan kunnanvaltuuston jäsenenä 1993–2007, mistä puheenjohtajana 1997–2007. Haapavedellä Antti oli ehdokkaana kuntavaaleissa 2008 ja 2012 ja oli silloin selkeä ääniharava. Haapaveden kaupunginvaltuuston puheenjohtajana hän toimi vuodesta 2009 eduskuntavaaleihin 2015 saakka, jolloin hän luopui valtuustotyöstä, keskittyen kansanedustajan tehtäviin.

Maakunnalliset luottamustehtävät antoivat Rantakankaalle hyvän ponnistuspohjan vuoden 1999 eduskuntavaaleihin, jolloin hänet valittiin ensimmäisen kerran eduskuntaan. Luottamusta riittikin, peräti kuusissa vaaleissa peräkkäin. Laajasta luottamuksesta kertoo se, että tukea kertyi kattavasti koko maakunnan alueelta. Tämä olikin välttämätöntä, vaikka tuki Pulkkilassa oli suurta, se ei yksin olisi taannut vielä läpimenoa vaaleissa. Näin Antti eteni 20 vuodessa eduskunnan takarivistä aina etupenkkiin asti.

Rantakankaan menestystä selittää hänen tiivis ja vahva yhteys omaan äänestäjäkuntaansa. Hän tiesi, ketä edusti Arkadianmäellä. Hän edistikin tarmokkaasti kotiseutumme ja maakuntamme lukuisia eri hankkeita ja ihmisten asioita. Rantakangas sai kiitosta ja tunnustusta kentän kiertämisestä niin maakunnassamme kuin puoleen varapuheenjohtajavuosina muistakin maakunnista.

Parhaimmillaan Antti oli upea debatoija. Todellinen sanankäytön mestari. Hänellä oli myös kyky viedä asioita läpi. Kollegoitaan hän tuki järkähtämättömästi. Antti oli todellinen Keskustan luottopelaaja. Kansanedustajuuden tuomien tehtävien lisäksi hän antoi aikaansa mm. nuorisoseuroille, Diabetes-liitolle, UKK-liitolle, Suomen Sopimuspalokuntien Liitolle kuin 4H-liitollekin jne. Tänä syksynä Rantakangas valittiin Vapon hallintoneuvoston puheenjohtajaksi, mutta hän ei valitettavasti ennättänyt aloittaa tehtävässä.

Viimeisimpinä eduskuntatöinä Rantakangas muistetaan ensi vuoden talousarviovalmistelusta. Eduskunnassa puhuttiinkin yleisesti Antin listasta. Hän oli sitä laatiessaan looginen, huomioi eri eduskuntaryhmien toiveet ja tasapuoliset tarpeet eri hallinnonaloille. Rantakankaan poismenon jälkeen valiokunta jatkoi työtä hänen linjausten mukaisesti. Hänen itsensä tekemistä aloitteista lisäystä on tulossa mm. Haapaveden kirkkojärven kunnostamiseen 250 000 euroa ja Joutennivan sillan korjaamiseen 200 000 euroa, Peuranpolun ja Rokuan luontoreitteihin 150 000 euroa, turvemaiden tutkimukseen 200 000 euroa. Valiokunnan määrärahalisäyksiä tuli useisiin kohteisiin niin Pohjois-Pohjanmaalle, kuin koko maahan.

Rantakangashan painotti useissa puheenvuoroissaan koko maan kehittämistä. Haapavedellä Antti muistetaan kaupunkimme asioiden puolesta puhujana valtuustotyön jälkeen myös aikaisemmilta vuosilta mm. Abc:n liikenneympyrän rahoitukseen kokonaan valtion budjetista.

Antti Rantakangas oli kuitenkin ennen kaikkea puolueen mies, aina valmiina tekemään työtä kansanliikkeen hyväksi. Hän oli ottanut paikkansa Keskustan eduskuntaryhmän kärjessä pitkällä kokemuksella ja aatteen palolla. Hän oli aina ystävällinen ja avulias kollegoilleen.

Janne Mäkinen, Heino Vuorenmaa sekä suuri joukko Antin kannattajia Pohjois-Pohjanmaalta

#