torstai 28.5.2020 | 18:46
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Uutta Haapaveden Kylät -yhdistystä vetävälle Laura Sepälle on tärkeää päästä kotiovelta mehtään: "Vaihtoehdot ruokkivat paikkakunnalle muuttoa"

KATARIINA ANTTILA
Pe 8.11.2019 klo 12:17

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Haapavedelle on perustettu Haapaveden Kylät ry -niminen yhdistys, jonka puheenjohtajaksi on valittu Laura Seppä. Hän kertoo, että yhdistyksen tavoitteena on toimia kylien yhteistyön kanavana ja saada Haapavedellä kylien asukkaitten ääntä kuuluviin.

Päätös yhdistyksen perustamisesta syntyi keskiviikkoiltana Vattukylän koululla pidetyssä tapaamisessa, johon osallistui useampi kymmenen spontaanisti some-kanavien kautta syntyneen Haapavesi – Tulevaisuuden kyläkoulujen kaupunki -ryhmän jäsentä.

– Ryhmässä on jauhettu kylien asioita pitkin syksyä, ja ajateltiin, että erityisesti rahoitusasioita varten tarvitaan yhdistys, Seppä kertoo.

Vatjusjärven kylällä asuva Laura Seppä on ammatiltaan toimittaja ja työskentelee Pyhäjokiseutu-lehdessä. Hän kertoo, että aktivoiduttuaan kylätoimijana hän on eturistiriitojen välttämiseksi jäävännyt itsensä tänä syksynä Haapaveden kouluverkkoa ja kuntataloutta koskevasta uutisoinnista.

Laura Seppä toteaa, että Haapaveden kouluverkkoratkaisut ovat tällä hetkellä akuutein asia, jota yhdistys seuraa ja pyrkii rakentavassa hengessä, yhteistyössä kaupungin kanssa löytämään kylien kannalta toimivan ratkaisun. Yhdistystä ei kuitenkaan ole perustettu vain tämän yhden asian ympärille.

– Tavoitteena on kehittää keinoja, joilla saadaan Haapavedelle uusia asukkaita, Seppä sanoo ja mainitsee muun muassa tonttipolitiikan ja rakentamisen jouhevoittamisen sekä tonttipörssin.

– Seuraamme kaikkia kyliin liittyviä asioita, mitä tapahtuu laajemmin alueella ja Suomessa, ja tuomme niitä ihmisten tietoisuuteen muun muassa Facebookin kautta: sellaisia hyviä esimerkkejä, joista Haapavedellä voisi ottaa koppia.

– Ollaan myös selvitetty rahoitusta mahdolliselle hankkeelle, joka keskittyisi näihin asioihin ja paikkakunnan markkinointiin.

Haapaveden kylillä on kyläyhdistyksiä ja koulukohtaisia vanhempainyhdistyksiä, joitten toiminta on osittain hyvinkin aktiivista. Seppä toteaa niiden kuitenkin keskittyvän omaan paikalliseen toimintaan, ja vaikka ne osin tekevätkin yhteistyötä, on koettu, että Haapavedelle tarvitaan laajemmin kylien kehittämiseen tähtäävä yhdistys.

– Laajemmassa mittakaavassa kylien kehittämistä ei voi laittaa yhden kyläyhdistyksen harteille.

Seppä toteaa, että Haapavedellä on tällä hetkellä lapsiperheille hyvät edellytykset asua kylillä ja ihmisiä, jotka ovat muuttaneet paikkakunnalle juuri sen vuoksi.

– Jos mahdollisuuksia kavennetaan, se vaikuttaa ihmisten valintoihin.

– Minulle henkilökohtaisesti ja meidän perheelle on tärkeää, että ovelta pääsee mehtään, ja kylä on sopivan kokoinen yhteisö touhuta. Kyläkoulut ovat ympäristönä erilaisia kuin yli sadan oppilaan koulut.

Seppä painottaa, että ei halua asetella vastakkain kyliä ja kirkonkylää.

– Mutta kun on olemassa vaihtoehtoja, se ruokkii sitä, että paikkakunnalle hakeutuu ihmisiä, kuten Ilmajoella on käynyt.

– Minulla ei ole käytössä lukuja, mutta mutu-tuntumalla sanoisin, että vaikka niillekin Haapaveden kylille, joilla ei enää ole koulua, rakennetaan, tahti on hiipunut.

#