Paikallisuutiset

Mieluskylän koulua esitetään säilytettäväksi ja muita kyläkouluja lakkautettaviksi – Uuteen kouluun tulisi vain yläkoulu ja lukio – Kasvatus- ja koulutuslautakunta käsittelee sivitysjohtajan esitystä ensi viikon tiistaina

Sivistysjohtaja päätyi esittämään Mieluskylän koulun säilyttämistä sen kunnon ja kustannusvaikutusten perusteella.
Sivistysjohtaja päätyi esittämään Mieluskylän koulun säilyttämistä sen kunnon ja kustannusvaikutusten perusteella. Kuva: Katariina Anttila

Sivistysjohtaja esittää kasvatus- ja koulutuslautakunnalle, että Haapaveden kouluverkko muodostuisi tulevaisuudessa yläkoulusta, lukiosta, keskustan kahdesta alakoulusta ja Mieluskylän koulusta. Lautakunta käsittelee kouluverkkoasiaa ensi viikon tiistaina ja tekee esityksensä kaupunginhallitukselle. Lopullisen päätöksen asiasta tekee valtuusto.

Mieluskylän koulu esitetään säilytettäväksi kyläkouluvaihtoehtona, kuntoisuutensa ja talousvaikutustensa perusteella. Vatjusjärven ja Humalojan kouluja esitetään lakkautettavaksi syksyllä 2020. Vattukylän koulu sulkeutuisi oppilasmäärän, taloustilanteen tai koulun kunnon niin vaatiessa. Sivukylien kouluille ei osoitettaisi peruskorjausrahaa investointiohjelmaan.

Lisäksi kasvatus- ja koulutuslautakunnalle esitetään, että uuteen rakennettavaan kouluun tulevat luokkien 7-9 oppilaat sekä lukion opiskelijat. Rakennuksen suunnittelussa huomioidaan mahdollinen laajennusvara. Koulun kustannusarvio tarkentuu kilpailullisen neuvottelumenettelyn aikana.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Juttua korjattu 22.10. klo 16.50 siltä osin, että esittäjänä on sivistysjohtaja, ei kouluverkkotyöryhmä.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä