Kansanedustaja Timo Mehtälä: ”Erityisesti kuivike- ja kasvuturpeen nostoon tarvitaan aivan uudenlaista ajattelua”
Uutisanalyysi: Kun pikkulintu Piipsannevan tuulivoimalat kaatoi – Luontosuhteemme on muuttunut muutamassa vuosikymmenessä
Nurmea vai pajua? Turvepeltojen vettäminen ei vaarantaisi ruokaturvaa mutta kasvattaisi energiaomavaraisuutta, sanoo kosteikkoviljelyn tutkija
Turvealan mielenosoituksesta palaava Arto Jylänki pitää hallituksen turvetukea näpertelynä: "Jos isojen kaupunkien lämpölaitokset siirtyvät venäläiseen hakkeeseen, niin ollaan huutavassa hukassa"
Pellervon taloustutkimuksen selvityksen mukaan Haapavesi-Siikalatva on turpeen alasajon suurimpia menettäjiä Suomessa
Turvetuotanto on kokonaan kesätauolla Haapavedellä – Koneurakointi Aholan rinnekoneet seisovat pihalla
Haapavedelle saadun ympäristöluvan sisältö painoi Vapon vaakakupissa – Vapon mukaan luvan edellyttämiä päästörajoja ei ole mahdollista saavuttaa
Vapon ensimmäinen aktiivihiililaitos rakennetaan Ilomantsiin – Haapaveden laitos on edelleen suunnittelupöydällä
Eeva Mustapään syli otti vastaan lukuisat haapavetiset lapset 1960-luvulla — Kunnankätilö oli aina valmiina lähtemään
Maaseutukaupunki sopi 1990-luvulla imagoon paremmin kuin maalaiskunta – Monta murrosta mahtunut Haapaveden 30 kaupunkivuoteen
Vähävaraisen perheen joulu syntyy pienistä asioista ja huolistakin – ”Riittääkö se, mitä pystyn lapsilleni antamaan?”
Perinteiset asiat ovat rakkaimmat joulussa haapavetisille – lapsi ohitti Jeesuksen, eikä pukki saanut yhtään ääntä
Perinteiset asiat ovat rakkaimmat joulussa haapavetisille – lapsi ohitti Jeesuksen, eikä pukki saanut yhtään ääntä
Katsastus hylätty - Näin vältät 100 euron uusintamaksun: 3 kriittisintä vikakohdetta ja niiden edullinen korjaus