Jedu palkitsi ansioituneita toimijoita oppisopimusviikolla — Vuoden oppisopimusopiskelijan titteli haapavetiselle Selina Kiviojalla, Darekonille tunnustus oppisopimustyönantajana
Haapaveden Opisto kouluttaa nyt erityisesti maahanmuuttajanaisia — Koulutusten uudistukset ovat Opistolle haastavia, mutta 130 vuotta täyttävä oppilaitos aikoo pysyä muutosten mukana
Haapaveden harrasteakatemian toiminta käynnistyy syksyllä — Ensimmäisenä vuotena tarjottavat lajit on valittu nuorten toiveiden pohjalta
10 vuotta sitten uutisoitiin opiskeluun liittyvistä asioista: Opistolle valittiin uusi rehtori ja HAO:lle valmistui lisää tilaa
Haapavedellä opiskeleville nuorille perustetaan harrasteakatemia — Urheilua ja taiteita harjoitellaan akatemiassa osana opintoja
Jedun yhtymähallitus päätti vihdoin pienten koulutusalojen jatkosta – Haapavedeltä lakkaa kolme linjaa
Vietnamilaiset Karen ja Sam opiskelevat ylioppilaiksi Haapavedellä — Suomen hyvä koulutusjärjestelmä ja somessa nähdyt hauskat videot tekivät nuoriin vaikutuksen
Jedun syksyn suosikiksi nousi Haapavedellä autopuoli — Tuulivoima-alalle koulutetaan tänä lukuvuotena sata osaajaa
Jedun pienten koulutusalojen jatkosta päätetään tiistaina — Heikosti opiskelijoita vetäviä linjoja aiotaan keskittää, katso lista esityksistä
Seena Arvio kohentaa koululaisten kuntoa liikuntakoordinaattorina — Taustalla haapavetisten lasten ja nuorten huolestuttavan heikot tulokset toimintakyvyn mittauksissa
Havaintoja Norjasta: Miljardi sinne ja toinen tänne – öljyrikkaassa valtiossa löytyy yhtäläisyyksiä myös Haapaveden kanssa
Jedu palkitsi ansioituneita toimijoita oppisopimusviikolla — Vuoden oppisopimusopiskelijan titteli haapavetiselle Selina Kiviojalla, Darekonille tunnustus oppisopimustyönantajana
Timo Mehtälä kolumnissaan: Oulaskankaan kohtalo sinetöidään muutaman äänen erolla – ”Aloite menee läpi, jos oman alueemme hallituspuolueiden kansanedustajat äänestävät sen puolesta”
Mielen hyvinvoinnin ongelmat korostuvat Haapaveden tytöillä — Kouluterveyskyselyn mukaan 8. ja 9. luokkien tytöistä elämäänsä tyytyväisiä oli vain 40 prosenttia, pojista 70 prosenttia