Kaisa ja Tuukka Laitila uskovat kannattavaan maidontuotantoon – Keskitalon tilan eläinmäärä kasvaa lähelle 600 nautaa
Haapavedellä tuotettiin 32 miljoonaa litraa maitoa vuodessa ja saatiin yli 13 miljoonan euron maataloustuet
Hilla Groupin hallituksen puheenjohtaja Vesa Kaunisto sai hämmentyneeltä henkilöstöltä tukun tiukkoja kysymyksiä
Haapavetinen Coulu Systems on ostanut digitaalisen oppimisratkaisun oululaisyritykseltä – tavoitteena liikunnallisemmat päiväkodit ja koulut
”Me tultiin sytyttelemään lamppuja tälle alueelle” ‒ Tulossa neljään jokilaaksoon levittäytyvä pankki
Tuulivoiman lisärakentaminen jakaa ehdokkaiden mielipiteet vaalikoneessa – toinen kannoista kuitenkin selkeästi vahvempi
Jokkisharrastuksessa liikkuvat isot rahat, halvimmillaankin aloittaminen maksaa tuhansia euroja – ”Jos en ajaisi, olisin varmaan miljonääri”
Lakosta huolimatta kaupat auki lähes normaalisti Haapavedellä – ”Yksittäisiä tuotepuutteita voi tulla”
Kaupat pyritään pitämään auki myös lakon aikana — ”Vasta keskiviikkoaamuna nähdään ketä tulee töihin”
Haapavedellä tuotettiin 32 miljoonaa litraa maitoa vuodessa ja saatiin yli 13 miljoonan euron maataloustuet
Kotoutumis- ja työllisyyskoordinaattorin virkavalinta oli mutkikas prosessi — Tehtävään valitulle Annamari Selkäinaholle teetetään vielä turvallisuusselvitys
Kevään kylvö siunattiin Ollilan tilalla Lehonsaaressa — Katso kuvat ja kuuntele videolta koululaisten lauluesitys