Haapaveden keskusta esittää Timo Mehtälää kansanedustajaehdokkaaksi – maakunnassa jo nyt enemmän ehdokkaita kuin paikkoja
Timo Mehtälällä hieman keskimääräistä enemmän poissaoloja – Linkki kansanedustajien poissaolotilastoihin jutussa
Timo Mehtälä kolumnissaan: Oulaskankaan kohtalo sinetöidään muutaman äänen erolla – ”Aloite menee läpi, jos oman alueemme hallituspuolueiden kansanedustajat äänestävät sen puolesta”
Muualta Hillasta: Pitääkö poliitikolla korkin pysyä kiinni edustustehtävissä? — Timo Mehtälä ja kaksi muuta lähialueen kansanedustajaa vastaavat
”Tiistaina sairaalalain voi vain hyväksyä tai hylätä” — Mauri Peltokangas sanoo opposition pelottelevan
Ahti Pekkalan kuolemasta 10 vuotta – Puhe Taiteiden yössä juuri ennen sairauskohtausta jäi hänen viimeisekseen
Maaseutukaupunki sopi 1990-luvulla imagoon paremmin kuin maalaiskunta – Monta murrosta mahtunut Haapaveden 30 kaupunkivuoteen
Perinteiset asiat ovat rakkaimmat joulussa haapavetisille – lapsi ohitti Jeesuksen, eikä pukki saanut yhtään ääntä
Eeva Mustapään syli otti vastaan lukuisat haapavetiset lapset 1960-luvulla — Kunnankätilö oli aina valmiina lähtemään
Katsastus hylätty - Näin vältät 100 euron uusintamaksun: 3 kriittisintä vikakohdetta ja niiden edullinen korjaus