Miten nostaa asunnon arvoa remonttilainalla?

Kuva:

MAINOS -

Remontilla rahoiksi

Netti on pullollaan erilaisia vinkkejä vaurastumiseen. Yksi keino vaurastumiseen voi olla asunnon remontointi ja myynti voitolla. Asuntoa ei välttämättä tarvitse remontoida lattiasta kattoon isolla budjetilla, vaan usein jo pieni pintaremontti riittää. Monelle remontin rahoitus voi koitua esteeksi.Lainarahoitus on yksi keino rahoittaa asunnon remontti.

 

Mikä vaikuttaa asunnon arvoon?

Asunnon arvoon vaikuttavia tekijöitä on monia, esimerkiksi:

· sijainti (palveluiden, päiväkotien, koulujen ja työpaikkojen läheisyys)

· hyvät kulkuyhteydet ja/tai parkkipaikat

· taloyhtiön kunto (esimerkiksi tulevat isot remontit)

 

Tämän lisäksi myös itse asunnon kunto vaikuttaa arvoon. Kun asunto on siistissä kunnossa, houkuttelee se jo lähtökohtaisesti paikalle enemmän potentiaalisia ostajia. Moni myyjä kuitenkin ajattelee, että remonttiin ryhtyminen on hankalaa, aikaa vievää ja kallista. Sen ei kuitenkaan tarvitse olla sitä! Lue vinkkimme, miten nostat asunnon arvoa mahdollisimman pienellä vaivalla.

 

Mitä kannattaa remontoida?

Keittiö ja kylpyhuone ovat luonnollisesti kaikista kalliimpia remontointikohteita. Niitä ei kuitenkaan kannata unohtaa, sillä nämä tilat ovat usein myös niitä, joiden kunto vaikuttaa asunnon hintaan. Ostajat arvostavat laadukkaita, tyylikkäitä ja nykyaikaisia kylpyhuoneita ja keittiöitä.

 

Keittiön remontointi

Keittiöremonttiin saa uppoamaan kymmeniätuhansia euroja, jos se tehdään perusteellisesti. Keittiöremontti voidaan toteuttaa myös pienemmällä budjetilla. Useimmissa keittiöissä kaappien rungot ovat hyvässä kunnossa, joten pelkällä keittiön kaappien ovien vaihdolla saadaan aikaiseksi uutta, raikasta ilmettä. Joskus riittää pelkkä ovien kunnostaminen esimerkiksi maalaamalla. Nykyään moni arvostaa myös vanhoja 50- ja 60-luvun keittiöitä jopa uusia enemmän. Näinä vuosikymmeninä keittiöt tehtiin lastulevyjen sijaan oikeasta puusta, joten ne ovat kestäviä!

 

Myös esimerkiksi kuluneiden tasojen ja hanojen uusiminen moderneihin versioihin saattaa riittää. Jos keittiössä ei ole astianpesukonetta, kannattaa sille suunnitella oma paikka, jos se on mahdollista. Jos keittiössä tehdään sähköihin tai vesiliitäntöihin liittyviä remontteja, tulisi ne teettää ammattilaisilla vahinkojen välttämiseksi.

 

Ekstravinkit:

· Suosi vaaleita sävyjä kalusteissa ja seinissä, sillä ne miellyttävät useimpia ihmisiä tummia sävyjä enemmän.

· Etsi materiaaleja nettikirpputoreilta päästäksesi halvemmalla (esimerkiksi kodinkoneita myydään tai jopa annetaan ilmaiseksi).

· Hanki keittiön kaappien oviin uudet vetimet – niitä löytyy markkinoilta muutamilla

euroilla!

· Kodin tekstiilit ja esimerkiksi viherkasvit tuovat myös keittiöön tunnelmaa. Varsinkin

myyntiä varten myös keittiö kannattaa stailata trendikkääksi.

 

Kylpyhuoneen remontointi

Kylpyhuoneen remontointi vaatii usein ammattilaisia avuksi. Jos asuu taloyhtiömuotoisessa asunnossa, tarvitaan myös taloyhtiön lupa remontin tekemiselle.

 

Kylpyhuoneen pienelle kasvojenkohotukselle, jossa ei kosketa vesieristyksiin, putkiin tai sähköihin, ei kuitenkaan tarvita lupaa, ja tällaisen pienen ehostuksen pystyy tekemään melko vaivatta itsekin. Esimerkiksi vaihtamalla allaskaapin tai peilikaapin/peilin uudempaan tuo jo uutta raikasta ilmettä kylpyhuoneeseen. Rautakaupoista löytyy useita sävyjä märkätilojen maaleja, joilla voi luoda

pienellä rahalla täysin uuden ilmeen kylpyhuoneeseen.

 

Myös esimerkiksi mikrosementoinnilla voidaan vaihtaa ilmettä, tosin tähän kannattaa tutustua hyvin etukäteen ja tiedostaa, että tekniikka on työläs. Kellastuneet ja kuluneet tiivisteet on hyvä vaihtaa uusiin. Jos pönttö on pinttynyt liasta, kannattaa sekin vaihtaa uuteen. Uusia pönttöjä saa jo muutamilla kympeillä.

 

Saunan lauteet voi hioa ja käsitellä itse. Myöskään kiukaan vaihto ei maksa maltaita. Näillä pienillä toimilla nostat asuntosi arvoa todennäköisesti enemmän kuin remonttiin kuluu rahaa!

 

Muiden asunnon tilojen remointointi

Keittiön ja kylpyhuoneen lisäksi on syytä käydä läpi asunnon muut tilat. Jos seinissä on paljon reikiä, epätasaisuuksia tai ne ovat ajan saatossa likaantuneet, kannattaa harkita paikkausta ja maalausta. Jos huoneet ovat kovin pieniä, kannattaa värit valita vaaleasta paletista. Myös esimerkiksi lattia-, katto- ja kynnyslistojen kunto vaikuttaa huoneiden yleisilmeeseen.

 

Kuluneet ovet ja/tai kahvat on melko helppo vaihtaa uusiin. Kuluneen parkettilattian voi hioa ja lakata uudelleen. Markkinoilta löytyy nykyään myös edullisia laminaatti- tai vinyylilattioita. Parhaassa tapauksessa lattiamateriaalit voi löytää nettikirpputoreilta todella edullisesti tai jopa ilmaiseksi, varsinkin pienempiin asuntoihin. Pidä siis silmät ja korvat auki! Kannattaa kuitenkin muistaa, että eri huoneiden lattioiden kannattaa olla yhteneväisiä, jotta asunnon ilme pysyy kauttaaltaan samanhenkisenä.

 

Jos asuntoon kuuluu piha tai parveke, kannattaa myös se pistää päällisin puolin

kuntoon. Jos piha tai parveke on toiminut aiemmin varastona, kannattaa tavarat

järjestellä muualle tai viedä kierrätykseen. Rehottavat kasvit kannattaa kitkeä ja

ulkokalusteet asetella siististi. Ostaja perustaa valintansa usein mielikuviin, eli miten

hän voisi omat kalusteensa sijoittaa uuteen asuntoon. Siksi on tärkeää pitää nurkat

siisteinä, sillä kukaan ei halua asua tavararöykkiöiden keskellä.

 

Sisustuksella viimeinen silaus

Kun pintaremontti on saatu valmiiksi ja nurkat on siistitty, on syytä vielä kiinnittää huomiota sisustukseen. Asettele huonekalut niin, että asunnossa on helppo kulkea esteettä. Ylimääräiset kalusteet ja henkilökohtaiset tavarat kuten valokuvat kannattaa viedä ainakin asuntonäyttöjen ajaksi varastoon. Kukilla ja kasveilla saa paljon aikaan! Kesäaikaan kukat voi kerätä suoraan luonnosta. Tarvittaessa voit pyytää kalusteita tai sisustustavaroita lainaan ystäviltäsi tai vaikkapa naapureiltasi.

 

Mistä remonttirahoitus?

Pieni pintaremontti vaatii toki jonkin verran rahaa. Jos sinulta ei löydy budjettia valmiina tililtäsi, on rahoitus mahdollista hankkia pienellä lainapääomalla.Lue lisää rahoitusmahdollisuuksistasi täältä. Kannattaa myös muistaa, että remontointitöistä on mahdollista saada kotitalousvähennystä 40% remontointityön osuudesta.

 

Hyviä remonttihetkiä!