Lainojen yhdistäminen voi madaltaa korkotasoasi

Kuva:

MAINOS -

Moniin muihin Euroopan maihin verrattuna suomalaisilla kotitalouksilla on suhteellisen paljon lainoja. Tämä johtuu tietenkin Suomen maantieteellisestä koosta, ihmisten tarpeista sekä siitä, että Suomessa omistaminen on suuremmassa arvossa kuin monissa muissa maissa.

Meillä asutaan mieluummin omassa asunnossa tai talossa kuin vuokralla. Asuntolainan maksaminen nähdään tavallaan itselle maksamisena, kun taas vuokralla maksat asumisoikeudestasi jollekin toiselle. Lisäksi asuntolaina nähdään hyvänä sijoituksena, sillä asuntosijoittaminen on useimmiten hyvä tapa tienata ekstraa. Asuntolainojen lisäksi Suomessa otetaan usein autolainoja sekä kulutusluottoja. Ja sitten on vielä tämä kuuluisa opintolaina, mikä on sinänsä mielenkiintoinen tapaus kun muistetaan, että Suomessa opiskeleminen on ilmaista.

Kun sinulla on useampi laina, oletko koskaan miettinyt millaista rahallista hyötyälainojen yhdistäminen voisi tuoda sinulle? Niputtamalla lainasi yhteen, voit esimerkiksi säästä korkomaksuissa pitkän pennin. Lisäksi lainojen maksamisesta tulee sinulle huomattavasti yksinkertaisempi urakka kun sinulla on tavallaan vain yksi laina maksettavana. Suomesta löytyy pankkisi lisäksi useita hyviä lainasi yhdistäviä yrityksiä, ja niistä parhaat listaa MoreBanker.

Miksi lainojen yhdistäminen kannattaa?

Elämä kohtelee meitä kaikkia eri tavalla ja joskus meillä ei vain ole muuta vaihtoehtoa kuin ottaa jonkinlainen laina. Oli kyseessä sitten asuntolaina, kulutusluotto tai vaikka ihan pikalaina, niitä kaikkia yhdistää se, että ne on maksettava takaisin korkojen kera.

Kun sinulla sitten on lainoja ihan joka suuntaan, homma menee helposti hankalaksi. Tämän vuoksi lainojen yhdistäminen on erinomainen tapa yksinkertaistaa omaa elämää ja pitää huoli siitä, että kaikki lainat tulevat varmasti maksetuksi takaisin. On olemassa niitäkin tapauksia, joilta monen tilin vuoksi on unohtunut jokin pienempi laina, joka on sitten kerännyt vuosien varrella aikamoisen korkosumman itse lainasumman päälle maksettavaksi.

Lainojen yhdistäminen on hyvä tapa varmistaa, että näin ei koskaan käy sinulle. Tässä nopea ja helppo opas siihen, miten ja milloin lainojen yhdistäminen kannattaa sinun kohdallasi.

Yhdistä lainasi näin

Lainojen yhdistäminen tapahtuu aina pankissa. Eri pankit tarjoavat erilaisia vaihtoehtoja lainojen yhdistämiseen, mutta hyvin yleinen esimerkki on se, että pankki maksaa kaikki lainasi pois. Tällöin pankille jää yksi summa, minkä se voi veloittaa lainana sinulta. Miten sinä sitten hyödyt tästä?

Kun lainasi on maksettu kerralla pois, ne on yhdistetty yhdeksi konkreettiseksi pakettisummaksi. Tämän pakettisumman korko on yleensä huomattavasti matalampi kuin jos jatkat korkojen maksamista jokaisesta lainasta erikseen.

Kun haluat pankin yhdistävän lainasi, sinun tulee tietää budjettisi, eli miten paljon pystyt maksamaan lainaa kuukaudessa pois. Lisäksi sinun täytyy tietää miten suuri yhteissumma jäljellä olevista lainoistasi tulee, sillä pankeilla on lainojen yhdistämiseen aina yläraja, kuten esimerkiksi 50 000 euroa. Kun olet selvillä näistä numeroista, lainojen yhdistäminen onnistuu helposti ja nopeasti netissä.

Lainojen yhdistäminen kannattaa

Tilanteet, joissa lainojen yhdistäminen on järkevä vaihtoehto vaihtelevat, sillä jokaisen lainanottajan tilanne vaihtelee. Mutta yleissääntönä kannattaa muistaa, että sinulle tulee halvemmaksi yhdistää lainasi, jos lainasi ovat usealta eri lainan antajalta. Lisäksi lainojen yhdistäminen tekee lainanmaksusta sinulle helpompaa koska sinulla on vain yksi könttälaina maksettavana. Ja tietenkin kun kyseessä on könttälaina, korkosi ovat myös tällöin pienemmät.

Sen lisäksi, että lainoja saattaa olla useilta lainan antajilta, niiden maksuajat ja -määrät vaihtelevat hurjasti. Lainojen yhdistäminen tekee kaikesta helpompaa, koska saat tietenkin yhdistetylle lainalle pidemmän maksuajan kuin mitä yksittäisillä lainoillasi on. Lainojen yhdistäminen on siis mainio tapa säästää rahaa ja helpottaa elämää.