Vähävaraisen perheen joulu syntyy pienistä asioista ja huolistakin – ”Riittääkö se, mitä pystyn lapsilleni antamaan?”
Ukuli-patsaalla palkittu Kaija Partanen ajautui urheilupuolen hommiin lastensa kautta — Omat kilpaurat ovat vieneet metsiin, näyttelykentille ja ralliradallekin
Kaksi kertaa kotinsa Uuksujärven rannalla hyvästellyt Ari Petäjä muisteli vuosikymmen sitten kokemuksiaan evakkolapsena: ”Sitä miettii, että minkähänlaista elämä olisi, jos olisi saatu jäädä”
Ravintolayrittäjää ei haittaisi toimia nuopparin naapurissa — Anniskeluoikeuksiin sillä saattaa kuitenkin olla vaikutusta, mikä muuttaisi suunnitelmia
Nuopparin muutto ABC:n tiloihin palautettiin valmisteluun — Hyvinvointilautakunta haluaa tutustua vielä toisiinkin tiloihin, jotka on jo aiemmin päätetty purkaa
Muualta Hillasta: ”Mennään vaikka jalkapallon jälkeen suihkuun ja saunaan” – Kysyimme asiantuntijalta, kuinka lapsia saatetaan groomata
Perinteiset asiat ovat rakkaimmat joulussa haapavetisille – lapsi ohitti Jeesuksen, eikä pukki saanut yhtään ääntä
Maaseutukaupunki sopi 1990-luvulla imagoon paremmin kuin maalaiskunta – Monta murrosta mahtunut Haapaveden 30 kaupunkivuoteen
Uudelleenjulkaisu: Joulupukki teki koronajouluna ulkopukkikeikan – Kukaan ei edes osannut epäillä, etteikö pukki tulisi, katso video
Katsastus hylätty - Näin vältät 100 euron uusintamaksun: 3 kriittisintä vikakohdetta ja niiden edullinen korjaus