Kaupunki vetoaa sisäministeriin ja poliisijohtoon – ”Me olemme valmiita ratkaisuun, joka turvaa poliisin läsnäolon”
Kahdeksan valtuutettua allekirjoitti aloitteen tuulivoimarakentamisen rajaamiseksi — Kaupunginhallitus ei lämmennyt esitykselle
Kohtuullinen työllisyystilanne ja sopeuttaminen mahdollistavat plusmerkkisen talousarvion — Kouluverkosta tehdään pidemmän tähtäimen ratkaisu kevään aikana
Kaupunki investoimassa ensi vuonna 1,74 miljoonalla eurolla — Listalla muun muassa liikuntahallin peruskorjauksen hankesuunnittelu ja uusi pelikenttä
Kaupunginhallitus äänesti maratonkokouksessa Mieluskylän koulun lakkauttamisesta — Oppilaat kertoivat huolistaan lapsivaikutusten arviointiin tehdyssä kyselyssä
Yksityisteiden aurauspalvelun periaatteita viilattiin vielä kaupunginhallituksessa — Kaupunki hoitaa aurauksen tavalla tai toisella kaikille sitä tarvitseville
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja käyttää otto-oikeutta teknisen lautakunnan aurauspäätökseen — Ensi viikolla hallituksessa käsitellään myös ensi vuoden verotusta
Mieluskylän koulun henkilöstöä koskevat yt:t käynnistyvät — Kuulemistilaisuus järjestetään marraskuussa
Mieluskylän koulun kohtalo etenee nyt kaupunginhallitukselle — Lautakunta päätti aloittaa laajemman kouluverkkotarkastelun
Kaupunginhallituksen tuore puheenjohtaja Aila Aakko kolumnissaan: ”Yhteistyön edellytykset paikkajaon myötä ovat paremmat kuin kenties koskaan Haapaveden historiassa”
Hallinto-oikeus vahvisti valtuutettu Ilkka Revon virkasuhteen purun — oikeus linjasi, kuinka opettajan tulee toimia somessa
Kaupunki vetoaa sisäministeriin ja poliisijohtoon – ”Me olemme valmiita ratkaisuun, joka turvaa poliisin läsnäolon”