Paikallisuutiset
Penkkareita vietetään Haapavedellä torstaina jo 98. kerran — Katso kuvakooste abien hulinoista vuosikymmenten varrelta!
Abit saatellaan lukulomalle Haapaveden lukiosta torstaina 5. helmikuuta. Ensimmäisiä penkinpainajaisia Haapavedellä vietettiin vuonna 1928, eli nyt tapahtuma järjestetään jo 98. kerran.
Abeja on Haapaveden lukiossa tänä vuonna 33, mikä on ollut tavanomainen määrä viimeisen vuosikymmenen aikana. Enimmillään abeja on ollut vuonna 2008, jolloin ylioppilaaksi kirjoitti 68 nuorta.
Yleisö on tervetullutta seuraamaan penkkarihulinoita koulun pihalle kello 12, jolloin abit siirtyvät kuorma-auton lavalle ja lähtevät perinteiselle ajelulle.
Uutena vaatimuksena lukioiden on täytynyt tehdä penkkareista tapahtumailmoitus poliisille ja toimittaa myös pelastussuunnitelma pelastuslaitokselle. Uusien sääntöjen mukaan kuorma-auton lavalla täytyy olla myös valvoja nuorten matkassa, joten yksi opettajakin lähtee nyt penkkariajelulle.
Museoviraston ylläpitämän Elävä perintö -sivuston mukaan penkinpainajaisia on vietetty Suomessa jo lähes yhtä kauan kuin ylioppilaskirjoituksiakin eli 1800-luvun jälkipuoliskolta.
Aluksi kirjoitukset järjestettiin vain Helsingissä, ja penkinpainajaisissa helsinkiläiset opiskelijat saattoivat ulkopaikkakuntalaiset juniinsa. Myöhemmin myös helsinkiläiset halusivat omaa ohjelmaa, joten alettiin järjestää penkinpainajaisten rekiajeluja. Tämä perinne levisi Helsingistä kirjoitusten mukana muualle Suomeen.
Rekiajelu päättyi perinteisesti ravintolaan, jossa abiturientit saivat ostaa ensimmäistä kertaa alkoholia. Nykyinen karnevaalien kaltainen ajeluperinne on yleistynyt vasta sotien jälkeen.