Paikallisuutiset

Lukiolaiset huomioivat ilmastolakon pukeutumalla vanhoihin vaatteisiin – Lakkoilu oli Haapavedellä sallittua huoltajan luvalla

Imastopäivän tempauksen Haapaveden lukiolla järjestivät Kaisla Koskela ja Irina Karhumaa. Heille vaatteiden kierrättäminen on arkipäivää, kuten monet muutkin arjen pienet ympäristöteot.
Imastopäivän tempauksen Haapaveden lukiolla järjestivät Kaisla Koskela ja Irina Karhumaa. Heille vaatteiden kierrättäminen on arkipäivää, kuten monet muutkin arjen pienet ympäristöteot. Kuva: Suvi Hyttinen

Kansainvälinen ilmastolakko huomioitiin Haapaveden lukiolla perjantaina kiinnittämällä huomiota vaateteollisuuden ilmastovaikutuksiin. Suosituksena opiskelijahallituksen järjestämässä tempauksessa oli, että kouluun tullaan vähintään vuoden vanhoissa vaatteissa. Tempaukseen lähdettiin hyvin mukaan, sillä lukiolaisten vaatteiden iän keskiarvo oli perjantaina 6,97 vuotta. Mukaan laskettiin jokaiselta kolme vaatetta.

– Meidän mielestä on parempi ottaa kantaa tällaisella konkreettisella tekemisellä kuin niin, että jäädään kotiin makaamaan, tuumivat päivän pääjärjestäjinä toimineet opiskelijatKaisla Koskela jaIrina Karhumaa.

Kaislan vaatteiden iän keski-arvo oli 9 ja Irinan 16 vuotta. Päivän vanhimmat vaatteet olivat jopa 30–40 vuotta palvelleita.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kaisla ja Irina ovat ympäristöasioissa valveutuneita nuoria. Molemmat pyrkivät välttämään pikamuotia, ostamaan käytettyjä vaatteita ja kierrättämään ylipäätään. Valoja ja sähkölaitteita ei jätetä turhaan päälle, eikä vesihanaa valumaan. Muovipussien sijaan suositaan kangaskasseja, roskat pistetään roskiin, ruokahävikkiä vältetään, eikä tilata turhuuksia Kiinasta vain siksi, että saadaan halvalla.

– Nämä ovat pieniä tekoja, mutta sillä olisi iso merkitys, jos kaikki tekisivät näin, Irina tuumii.

Nuorten mielestä pieniä ympäristötekoja on helppo toteuttaa ja ne tulevat äkkiä tavaksi. He arvioivat, että suhtautuminen ja kiinnostus ilmastoasioihin vaihtelee lukiolaisten keskuudessa paljon.

– Toisilla on päällä koko ajan uutta pikamuotia, mutta moni ostaa paljon kirppareilta, he mainitsevat esimerkkinä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Ilmastoasioista puhutaan Kaislan ja Irinan mukaan koulussa jonkin verran, mutta enemmänkin asia voisi olla nuorten mielestä esillä.

– Aihe nousee esille yleensä silloin, kun tapahtuu jotakin isoa, kuten vaikka Amazonin palot, Kaisla mainitsee.

Bonusteemana lukion ilmastopäivässä oli ruokahävikin vähentäminen. Se onnistui ainakin Kaislan ja Irinan pöytäseurueessa.

– En katsonut jäikö muilta ruokaa, mutta me ainakin syötiin se mitä otettiin, Kaisla toteaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

SivistysjohtajaErkki Seitajärvi piti lukiolaisten tempausta hyvänä. – Parempi, että tuodaan ilmastoasiaa esille tällä tavalla yhdessä tekemällä kuin että jäädään kotiin. Tämä oli tosi hyvä juttu.

Seitajärven tietoon ei ollut tullut, että millään Haapaveden koululla olisi perjantaina lakkoiltu.

– Lähtökohtana meillä oli, että oppilailla on oikeus lakkoilla huoltajan luvalla, hän kertoo.

Ilmastolakko

kansainvälinen koululaisten ja opiskelijoiden liike, jonka tarkoituksena on kiinnittää huomiota ilmastonmuutokseen

järjestettiin ensimmäisen kerran 2015, kun joukko riippumattomia opiskelijoita kutsui koululaisia eri puolilta maailmaa olemaan poissa koulusta Pariisin ilmastokokouksen ensimmäisenä päivänä

laajeni maailmalaajuiseksi ilmiöksi maaliskuussa 2019 ruotsalaisen ilmastoaktivisti Greta Thunbergin aloitteesta

Perjantaina järjestettyyn lakkoon oli lasten ja nuorten toimesta kutsuttu myös aikuiset.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä