Paikallisuutiset

Kouluterveyskyselyn mukaan nuorten tupakointi on reippaasti yleistynyt Haapavedellä – Yläkoulun rehtori epäilee, että hupiveikot ovat pistäneet kyselyssä ranttaliksi

Kouluterveyskyselyn perusteella tupakoivien poikien määrä on Haapaveden yläkoulussa parissa vuodessa kolminkertaistunut.
Kouluterveyskyselyn perusteella tupakoivien poikien määrä on Haapaveden yläkoulussa parissa vuodessa kolminkertaistunut. Kuva: Katariina Anttila

Haapavesi on saanut tänä syksynä kyseenalaista kunniaa olla Suomen kärkikolmikossa poikien tupakoinnin kasvussa.

MTV Uutiset kahlasi läpi kouluterveyskyselyä kunta kunnalta ja uutisoi, että yläkoululaisten, ja varsinkin poikien, tupakointi on useissa Suomen kunnista kasvanut korona-aikana.

Koulutervey

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä