Paikallisuutiset

Haapavedeltä pelastetusta villikissan pennusta on kasvanut kesy ja potra poika – Fëanoriksi nimetty kissa jatkaa pian matkaansa Kissakummeilta pysyvään kotiin

Elokuun alussa Haapavedeltä, Varikon pururadan varrelta löytyneestä villikissan pennusta on kasvanut potra ja reipas poika.

– Tuossa se pesee naamaansa ja leikkii kissakavereidensa kanssa. Ei sähise, eikä murise enää, kertoo Fëanoriksi nimetyn pennun kissakummina toimivaAnnina Laitila.

Fëanor oli todennäköisesti syntynyt metsään ja elänyt ensimmäiset pari kuukautta ilman ihmiskosketusta. Pentu saatiin pelastettua, kun lenkkeilijät ilmoittivat sen huudosta Haapavedellä eläinsuojeluneuvojana toimivalleTarja Toloselle.

Parin päivän etsintöjen jälkeen Tarja sai napattua kissan haavilla kiinni Tötterönperältä ja toimitti sen eläinsuojeluyhdistys Kissakummit ry:n hoiviin Ouluun.

Löydettäessä Fëanor painoi vain 700 grammaa, ja sillä oli paha korvapunkkitartunta.

– Korvat olivat muurautuneet aivan umpeen. Luultavasti se ei edes kuullut mitään, Annina toteaa.

Nyt Fëanor on terve pentu, ja painoakin sille on kertynyt jo kilo lisää.

– Se on kova poika syömään. Painoa on nyt jo vähän kasvutavoitteen ylikin. Todennäköisesti siitä tulee aika iso kissa aikuisena, Annina arvelee.

Villikissalle tyypilliseen tapaan Fëanor suhtautui ihmisiin alkuun hyvin pelokkaasti sähisten ja hampaitaan näytellen. Kesyyntyminen tapahtui kuitenkin nopeasti, kun se pääsi toisten, kesyjen kissanpentujen seuraan.

– Kissat ottavat mallia toisistaan, joten villikissan kesyttämisessä avainasemassa on se, että sillä on ainakin yksi kesy kissakaveri.

– Tietysti myös ihmisen pitää olla aktiivinen ja totuttaa kissaa hiljalleen kosketukseen. Fëanorin käytös oli ensimmäiset pari viikkoa hauskan ristiriitaista. Se sähisi ja murisi hirveästi, kun siihen koski, mutta alkoi sitten heti kehrätä, kun jatkoi rapsuttamista. Nyt se ei ole sähissyt enää kuukauteen, Annina kertoo.

Fëanorille kuuluu sikälikin hyvää, että sille on jo löytynyt pysyvä koti Oulusta. Kaveriksi uuteen kotiin muuttaa myös toinen Anninan hoivissa ollut pentu.

Kärsämäeltä lähtöisin oleva Annina Laitila perusti Kissakummit ry:n vuosi sitten neljän muun eläinystävän kanssa ja toimii sen puheenjohtajana. Pohjois-Pohjanmaan alueella toimiva eläinsuojeluyhdistys auttaa kissoja, joita löytöeläintalot eivät ota vastaan.

– Villikissojen lisäksi meille tulee lemmikkejä, joita omistajat eivät enää jostakin syystä pysty pitämään.

– Yhdistyksellä ei ole toimitiloja, vaan hoidamme kissoja kotioloissa, ja etsimme niille uudet kodit. Meillä on Oulun seudulla kissoille noin 15 väliaikaista kummikotia.

Vuoden aikana Kissakummien kautta uusiin koteihin on lähtenyt 21 kissaa. Tällä hetkellä kissoja on hoidettavana 11.

– Tolkuttomia kissamääriä emme voi hoitaa. Vastuullisuus on meillä ykkösperiaatteena, joten otamme kissoja vastaan vain sen verran, mihin meillä on varmuudella taloudellisesti varaa.

Kaikki Kissakummien hoiviin tulevat eläimet leikataan, madotetaan useaan kertaan, rokotetaan vahvistuspiikkeineen ja sirutetaan. Niille tehdään aina myös FIV-/FeLV-testi vaarallisten tautien varalta.

– Luovutamme kissan uuteen kotiin 180 euron kulukorvausta vastaan. Peruskulu kissasta meille on noin 250 euroa, eli tämä on voittoa tavoittelematonta hyväntekeväisyyttä. Toiminta perustuu täysin vapaaehtoistyöhön, Annina korostaa.

Eläimiä Kissakummeille tulee ympäri Pohjois-Pohjanmaata. Fëanorin lisäksi yhdistyksen hoivissa on ollut pari muutakin Haapavedeltä pelastettua kissaa.

– Eniten meille on tullut kissoja Kärsämäeltä. Se johtuu siitä, että olen sieltä kotoisin, eikä kunnassa ole omaa eläinsuojeluyhdistystä. Käytännössä minä olen ollut se, joka Kärsämäellä eläinsuojelutyötä tekee, Annina kertoo.

Kiinnostuksen eläinsuojelutyöhön Annina tuumii lähteneen jo lapsuudesta.

– Mummolassa oli aina kissoja, ja kasvoin niiden keskellä. Kissat olivat aina oleellinen osa elämää.

– Siihen aikaan, 80-luvun lopulla, kissoja kohdeltiin usein aika huonosti, eikä sitä edes kyseenalaistettu. En voinut lapsenakaan ymmärtää sitä.

Ensimmäisen rescue-taustaisen, metsästä loukutetun kissan Annina adoptoi itselleen vuonna 2005.

– Se oli ensimmäinen kosketus eläinsuojelutyöhön, mutta suurin sysäys oli nyt jo edesmennyt Mauno-kissa. Se löytyi kuljetusboksissa roskakatokseen hylättynä.

– Maunoa oli laiminlyöty tosi pahasti ja lopulta jätetty roskisten viereen aivan kuin se olisi vain roska. Sen vääryyden näkeminen sai minut lähtemään tähän työhön.