Hilla Groupin hallituksen entinen puheenjohtaja Vesa Kaunisto jättää hallituksen: ”Kalenteri on hyvin täynnä”
Valion tietomurto koskee esimerkiksi henkilöitä, jotka ovat olleet kesätyöntekijöinä Pohjolan Maidolla 50 vuotta sitten
Kymmenien tuhansien ihmisten henkilötiedot vuosivat Valion tietomurrossa – Jos olit murron kohteena, toimi näin
Poliisin haaviin jäi kortittomia kuskeja niin Alavieskassa kuin Haapavedellä – Yksi heistä oli poliisille tuttu naama
Ministeri Juuso Oulaskankaan yöpäivystyksen lakkauttamisesta: Lyhyellä tähtäimellä toteutettavista muutoksista ei käydä keskusteluja
Joulun peliostosten tekeminen on vaikea rasti pelimaailmaan perehtymättömälle – Tämän osto-oppaan avulla sinusta tulee peliummikosta ammattilainen
Jedun yhtymähallitus päätti vihdoin pienten koulutusalojen jatkosta – Haapavedeltä lakkaa kolme linjaa
Valokuvaaja Joni Virtanen otti kuvan tästäkin pyrstötähdestä – Halleyn komeetta sytytti palon taltioida niin monta komeettaa kuin mahdollista
Puutiaisaivotulehdus on vienyt monia sairaalahoitoon – Pohde suosittelee rokotteen ottamista riskialueilla liikkuville
Idästä lähestyy luminen rintama, mutta pyryttääkö täällä asti? Ei välttämättä, sanoo Ilmatieteen laitos
Kaupunginhallitus äänesti maratonkokouksessa Mieluskylän koulun lakkauttamisesta — Oppilaat kertoivat huolistaan lapsivaikutusten arviointiin tehdyssä kyselyssä
Haapavetisen nuorukaisen känninen autoilu lähti lapasesta ja päätyi ojan pohjalle — Käräjäoikeus tuomitsi vankeusrangaistukseen
Kaksi kertaa kotinsa Uuksujärven rannalla hyvästellyt Ari Petäjä muisteli vuosikymmen sitten kokemuksiaan evakkolapsena: ”Sitä miettii, että minkähänlaista elämä olisi, jos olisi saatu jäädä”
Oulaskankaan laaja päiväkirurgia vaarassa loppua kokonaan – Pohteen suunnitelmille rajua kritiikkiä: ”Ensin viedään rahat ja sitten tehdään selvitys”
Kari Kangasharju tutki haapavetisten miesten vaiheita jatkosodassa — Pistojoen taistelussa vakavasti haavoittunut Väinö-vaari kärsi kehoon jääneistä sirpaleista loppuikänsä
Pirnesojan varrelta löytyy erämaista ja luonnontilaista jokiluontoa – Kääriönkosken suojelualue on yksi mielenkiintoisimmista paikoista
Muualta Hillasta: Päämaja vastusti talvisodan alussa, mutta pastori Johannes Sillanpää lähetti silti sodassa kaatuneet kotikuntiin ‒ tapaa noudatti lopulta koko Suomen armeija