Maaseutukaupunki sopi 1990-luvulla imagoon paremmin kuin maalaiskunta – Monta murrosta mahtunut Haapaveden 30 kaupunkivuoteen
Kulttuuripääkaupunkivuotena Haapavedellä soi joki ja järjestetään ilmakanteleen MM-kisat – Hanna Hautala koordinoi tapahtumia
Vattukylän koulun lämmitysjärjestelmän uusimista käsiteltiin teknisessä lautakunnassa — Kustannusarvio 36 000 euroa
Viinala pyysi kuntia mukaan yhteiseen vetoomukseen erikoissairaanhoidon säilyttämiseksi Oulaskankaalla — Haapaveden kaupunginhallitus jakaa huolen, mutta ei allekirjoittanut vetoomusta
Haapavetiset aluevaltuutetut puolustavat päiväkirurgian jatkumista – ”Tätäkin asiaa olisi voitu lähteä valmistelemaan Oulaskangas edellä”
Itsenäisyyspäivänä muistettiin maamme puolesta taistelleita: ”Rauha ei ole itsestäänselvyys, vaan lahja, jota meidän tulee vaalia”
Kaupunginhallitus äänesti maratonkokouksessa Mieluskylän koulun lakkauttamisesta — Oppilaat kertoivat huolistaan lapsivaikutusten arviointiin tehdyssä kyselyssä
Maksuton varhaiskasvatus pohdinnassa Haapavedellä — Lasten päivähoidosta maksaa enää viidennes perheistä
Riistakeskus haluaa poistaa Haapaveden alueelle ulottuvan sisäsiittoisen susilauman – ”Eiköhän meiltä porukka löydy”
Isä Jarmon vihkiminen papiksi voi tuoda lisää toimintaa Kytökyläänkin – ”Toivottavasti helpottaa tilannetta”
Heikki Pitkälä ei saanut esitellä dioilta Hary:n jatkoaloitetta puolustusvoimien materiaaliteollisuuden saamisesta Haapavedelle – ”En nyt halua kommentoida”
Haapaveden keskusta esittää Timo Mehtälää kansanedustajaehdokkaaksi – maakunnassa jo nyt enemmän ehdokkaita kuin paikkoja
Kaikukortti-toiminta laajentunut hurjaa vauhtia — Haapavedellä korttia on käytetty tänä vuonna jo liki 1600 kertaa
Maaseutukaupunki sopi 1990-luvulla imagoon paremmin kuin maalaiskunta – Monta murrosta mahtunut Haapaveden 30 kaupunkivuoteen
Vähävaraisen perheen joulu syntyy pienistä asioista ja huolistakin – ”Riittääkö se, mitä pystyn lapsilleni antamaan?”
Eeva Mustapään syli otti vastaan lukuisat haapavetiset lapset 1960-luvulla — Kunnankätilö oli aina valmiina lähtemään
Perinteiset asiat ovat rakkaimmat joulussa haapavetisille – lapsi ohitti Jeesuksen, eikä pukki saanut yhtään ääntä
Katsastus hylätty - Näin vältät 100 euron uusintamaksun: 3 kriittisintä vikakohdetta ja niiden edullinen korjaus