Timo Mehtälä haluaa nähdä työnsä tulokset niin eduskunnassa kuin Kytökylässäkin – ”Ruoka ja lämpö ovat tärkeimmät turvallisuuden rakentajat”
Haapaveden keskusta esittää Timo Mehtälää kansanedustajaehdokkaaksi – maakunnassa jo nyt enemmän ehdokkaita kuin paikkoja
Haapavedelle luvassa jopa kolme Pohteen lautakuntapaikkaa, Soronen tarttuu aluevaltuuston puheenjohtajan nuijaan
Aleksi Hintta ennustaa tulevasta valtuustokaudesta myrskyisää ja mielenkiintoista: ”Uskon, että jatkossa Haapavedellä nähdään erilainen keskusta kuin ennen"
Historialliset kuntavaalit heilauttivat eniten keskustan asemaa – tällainen on Haapaveden uusi valtuusto
Keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja kertoo, miksi kuntavaalien tulosta piti odottaa lähes puolille öin
Keskusta menetti enemmistöaseman Haapaveden kaupunginvaltuustossa — Haapavesi-ryhmä ja vasemmisto lisäsivät paikkamääriään
Eeva Mustapään syli otti vastaan lukuisat haapavetiset lapset 1960-luvulla — Kunnankätilö oli aina valmiina lähtemään
Ystäväni-kirja: Maina on kyltymätön penkkiurheilija, joka kulki töihin 36 vuotta samasta ovesta — VR:n kanssa hän on ajautunut huonoihin väleihin
Vähävaraisen perheen joulu syntyy pienistä asioista ja huolistakin – ”Riittääkö se, mitä pystyn lapsilleni antamaan?”
Maaseutukaupunki sopi 1990-luvulla imagoon paremmin kuin maalaiskunta – Monta murrosta mahtunut Haapaveden 30 kaupunkivuoteen
Perinteiset asiat ovat rakkaimmat joulussa haapavetisille – lapsi ohitti Jeesuksen, eikä pukki saanut yhtään ääntä
Maaseutukaupunki sopi 1990-luvulla imagoon paremmin kuin maalaiskunta – Monta murrosta mahtunut Haapaveden 30 kaupunkivuoteen
Joulussa on monta vaaranpaikkaa lemmikille – täältä löydät muistilistan turvalliseen joulunviettoon eläinten kanssa
Katsastus hylätty - Näin vältät 100 euron uusintamaksun: 3 kriittisintä vikakohdetta ja niiden edullinen korjaus