Olli Uusitalo oli kirkkotyömaalla kaivurimiehenä ja muistaa muutamia muitakin työmiehiä — Mieleen on jäänyt pääurakoitsijan konkurssi
Kaupunginhallitus äänesti maratonkokouksessa Mieluskylän koulun lakkauttamisesta — Oppilaat kertoivat huolistaan lapsivaikutusten arviointiin tehdyssä kyselyssä
Kaupunki investoimassa ensi vuonna 1,75 miljoonalla eurolla — Listalla muun muassa liikuntahallin peruskorjauksen hankesuunnittelu ja uusi pelikenttä
Haapavetisen nuorukaisen känninen autoilu lähti lapasesta ja päätyi ojan pohjalle — Käräjäoikeus tuomitsi vankeusrangaistukseen
Maksuton varhaiskasvatus pohdinnassa Haapavedellä — Lasten päivähoidosta maksaa enää viidennes perheistä
Oulaskankaan laaja päiväkirurgia vaarassa loppua kokonaan – Pohteen suunnitelmille rajua kritiikkiä: ”Ensin viedään rahat ja sitten tehdään selvitys”
Kaksi kertaa kotinsa Uuksujärven rannalla hyvästellyt Ari Petäjä muisteli vuosikymmen sitten kokemuksiaan evakkolapsena: ”Sitä miettii, että minkähänlaista elämä olisi, jos olisi saatu jäädä”