Paikallisuutiset

Valkolakki on Lauralle sinnikkyydellä saavutettu työvoitto – Ratsastusonnettomuus muutti nuoren naisen elämän, mutta ei saanut hylkäämään harrastusta

Laura Kangasniemen sinnikkyys palkittiin torstaina, kun hän sai painaa päähänsä valkolakin muiden syksyn ylioppilaiden joukossa. Vaivatta sujuneet lukio-opinnot muuttuivat Lauralle rankaksi ponnisteluksi ratsastusonnettomuuden seurauksena.

– Kaaduin hevosen kanssa, ja lensin pää edellä maneesin lattiaan. Sen seurauksena sain aivovamman ja halvaannuin puoleksi.

Onnettomuus tapahtui Lauran toisena lukiovuotena, maaliskuussa 2017. Kaksi ja puoli kuukautta Laura oli sairaalahoidossa, minkä jälkeen kuntoutus jatkui kotona. Periksiantamattomalla luonteella fyysinen toipuminen eteni nopeasti. Ensiaskelia Laura otti tuetusti jo noin kuukauden päästä onnettomuudesta ja nousi uudelleen hevosen selkään kesäkuussa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Lukioon palasin heti syksyllä, vaikka lääkärissä suositeltiin, että vaihtaisin johonkin muuhun kouluun. Ei ollut tietoa toivunko niin paljon, että pystyn suoriutumaan ylioppilaskirjoituksista.

Alkuun Laura yritti jatkaa tavallista päivälukiota Haapavedellä, mutta opiskelu muun ryhmän mukana osoittautui liian vaikeaksi.

– Aivovamman takia en pysty keskittymään, jos ympärillä on hälinää, ja myös opiskelutahti oli minulle liian nopea.

Syksyllä 2018 Laura siirtyi etälukioon ja muutti Ouluun omaan asuntoon, jotta saisi opiskeluun tarvitsemansa rauhan. Etälukiossa opiskelu tapahtui netin välityksellä. Vain kokeet ja kirjoitukset Laura kävi suorittamassa koululla.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Keskittymisvaikeuden takia en voinut tehdä kokeitakaan muun ryhmän kanssa, vaan tarvitsin niihin oman tilan. Sen järjestyminen oli aina vähän hankalaa niin Oulussa kuin Haapavedelläkin. Toivoisin, että tulevaisuudessa kouluissa osattaisiin ottaa paremmin huomioon opiskelijat, joilla on samanlaisia ongelmia.

Tavoitteena Lauralla oli saada lukio loppuun neljässä vuodessa, mutta lopulta hän suoriutui urakasta puolta vuotta nopeammin.

– Olen käyttänyt opiskeluun melkeinpä kaiken ajan. Jaksoin opiskella noin puoli tuntia tai tunnin kerrallaan, ja sitten piti aina pitää tauko, että pystyin taas jatkamaan. Monesti mietin, että lopetanko lukion kesken, mutta halusin kuitenkin valmistua ylioppilaaksi.

Laura kirjoitti pitkän matematiikan, biologian, ruotsin ja äidinkielen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Arvosanat eivät ole lähellekään pilviä hiveleviä, mutta ajattelen, että omaan elämäntilanteeseen nähden ne ovat tarpeeksi hyviä. Tietysti olisi ollut hienoa saada hyvät paperit, mutta joskus pitää vähän laskea rimaa.

Lakkiaisiaan Laura juhlii perheensä luona Haapavedellä torstaina ja suvun kesken vielä perjantaina.

– Olo on tosi helpottunut. Nyt aion vähän aikaa pitää taukoa ja hengähtää. Sitten alan miettiä, mihin kouluun pystyisin lähtemään.

– Onnettomuuden jälkeen kaikkia asioita on pitänyt ajatella uusiksi. Aiemmin haaveilin eläinlääkärin ammatista, mutta kouluun pääsy ja opiskelu voisi nyt olla liian vaikeaa. Biologia voisi kiinnostaa, mutta en ole vielä jaksanut tai ehtinyt tulevaisuutta enempää miettiä.

Ratsastamassa Laura käy edelleen lähes päivittäin. Harrastus alkoi 12-vuotiaana ja vei heti täysillä mukanaan. Päästessään onnettomuuden jälkeen sairaalasta ensimmäiselle kotilomalle hän halusi ensimmäisenä tallille katsomaan hevosia.

– Jos kaikki menee hyvin, ensi vuonna olisi toiveissa päästä taas kunnolla kilpailemaan esteratsastuksessa.

Ennustetta siihen, kuinka Laura tulee aivovammasta toipumaan ei ole olemassa. Myös halvaantuminen vaikuttaa edelleen fyysiseen puoleen, vaikka se ei päälle päin näy.

– Päivä kerrallaan mennään toipumisen kanssa. Varmasti se vie useamman vuoden, Laura toteaa.

Onnettomuuden Laura tuumii vaikuttaneen paljon myös omaan ajatusmaailmaan. Erilaisuutta ihmisissä katsoo uusin silmin ja toisten vaikeudet esimerkiksi oppimisessa osaa ottaa tosissaan.

– Muutenkin ajattelen asioita laajemmin, ja olen onnellinen pienemmistä asioista kuin ennen. Kaikki ei ole niin vakavaa.

Laura Kangasniemi Nuutti Liukon ottamassa talvisessa ylioppilaskuvassa.
Laura Kangasniemi Nuutti Liukon ottamassa talvisessa ylioppilaskuvassa. Kuva: Nuutti Liukko
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä